Oktoberfest 2009
Mistä on hyvät matkat tehty? Hyvistä
matkakumppaneista, kiinnostavasta kohteesta, kauniista säästä, iloisesta
tunnelmasta, hyvästä ruoasta ja juomasta – niistä on hyvät matkat tehty.
Vuodesta 1810 saakka vietetty Oktoberfest- festivaali houkuttelee nykyisin
kaksiviikkoiseen tapahtumaan noin 6 miljoonaa kävijää. Lähes 100 000
istumapaikkaa tarjoava, Theresienwiesenin aukiolla oleva, festarialue vetää
puoleensa sekä paikallisiin perinneasuihin eli nahkahousuihin ja näyttäviin
perinnemekkoihin puettuja saksalaisia vauvasta vaariin että turisteja koko
maailmasta. Siellähän mekin sitten pyörittiin neljänä päivänä ja käytiin
aika monessa niistä 14 olutteltasta.
6 isoa panimoa (Paulaner, Augustiner, Spaten, Löwenbräu, Hofbräu,
Hacker-Pschor) tarjosi eikun möi
parastaan ja torvisoittokunnat huolehtivat musiikista. Ihan hiljaa ei juhlakansa
tuoppejaan kallistellut sekään, joten ääntä riitti. Olutannokset olivat
kiitettävän isoja eli litran tuoppeja, joita nautimme päivittäin 1-4/ nenä
ja huikopalaksi kananpuolikkaita, siankylkeä ja bratwurstia.
Alueella on nykyisin runsaasti myös huvipuistolaitteita, joista maailmapyörään
ja vesiputousveneeseen uskaltauduimme kaikki, mutta olympiarenkaissa pyörivät
vain Anu ja Leksa. Maisemat maailmapyörästä olivat huikaisevat, mutta jälkeen
niistä eivät jääneet olympiapuiston näköalatornin näkymät.
Tietysti me siis olutfestareiden välipalaksi nautimme muutenkin Münchenin
kauniista kaupungista. Englantilaisessa puutarhassa (=isohko puisto) oli oma
pieni olutfestari tai siis oikeasti reilusti aurinkoista terassitilaa. Maailma
vanhimmassa panimoravintolassa Hofbräuhausissa oli
käydessämme iloinen meininki soittokuntineen. Välipalaksi hieman
shoppailtiinkin. Leksa saatiin puetuksi melko paikallisen näköiseksi
perinneasulla.
Hotellissakaan ei päässyt oluttapahtuma unohtumaan. Sen verran liikkui
iloisia juhlijoita yöaikaan hotellikadullamme ja Show-baarien valot vilkkuivat
kiihkeästi. Meidän yöunta ei hulabaloo kuitenkaan häirinnyt - ei niiden
olutlitrojen ja niiden lukemattomien kävelykilometrien jälkeen.
Sanotaan että kuvat kertovat
enemmän kuin tuhat sanaa (löytyy kuvagalleriasta), mutta kuvatkin antavat vain
kalpean käsityksen Münchenin Oktoberfestistä – se on koettava itse!
vakuuttavat
Anu, Rönni, Kaija, Kimi, Leksa ja Pirjo