Pääsivu      Mallashanhet     Ajankohtaista     Galleria     Kuukauden kynä     Triviaaliskaba     Petanqueskaba     Vieraskirja

Tammikuu  Helmikuu  Maaliskuu  Huhtikuu  Toukokuu  Kesäkuu  Heinäkuu  Elokuu  Syyskuu  Lokakuu  Marraskuu  Joulukuu

Murkku vuosimallia 2012

 

Mallashanhet ovat tulossa kahdentoista vuoden ikään eli murkkuikä taitaa pakata päälle pahasti. Ai että ei voi olla olutseura murrosiässä, ei vai? Oikeastaan on jo vähän esipuberteettisiä merkkejä ollut ilmassa.  

Yksitoista vuotta oli Tour de Malminkartano ohjelmassa, mutta yhtäkkiä se ei oikein sopinutkaan ohjelmaan – ehkä vähän lapsellista sanoisi perusmurkku.

Yhteinen kesäretki on ollut tosi suosittu hanhien keskuudessa, mutta jätettiin väliin sekin vuonna 2011. Itse kukin teki tietysti omia iloisia ulkomaanmatkoja pitkin vuotta.   

No pikkujoulut vietettiin, mutta ne kuulemma vähän typistyivät – sinänsä maittavaksi illalliseksi. Ei ollut koostetta vuoden tapahtumista eikä paljon kai muutakaan perinteistä pikkujouluohjelmaa.

No onhan meillä petankki, mikä on pitänyt kutinsa suosittuna kesäisenä kenttäharrasteena – hyvä niin.

Ja kalaravintolakierros on vetänyt porukkaa kaupunkikierrokselle kotipesästä.  

Kuukausittaiset tiistain klubi-illat ovat vähän kärsineet osallistujakatoa myös.

Kuvia yhteisille nettisivuille on ilmestynyt niukanlaisesti yhteisistä tapahtumista… miksiköhän?  

Pitäisikö olla huolissaan? No ei välttämättä ole aihetta huoleen. Eikös se ole varsin normaalia, että murkkuikäiset vähän irrottelevat entisestä ja aikuistuvat ja löytävät uusia tapoja ilmaista itseään. Niin varmaan mekin. Ei kai olutseuran tarkoitus voi ollakaan kangistua kaavoihinsa vaan löytää uusia muotoja yhteistoimintaan. Näistä varmaankin keskustellaan vuosikokouksessa, johon toivottavasti seuralaisia saapuu sankoin joukoin helmikuun alussa.